keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Näyttelijä Antti Reini mukaan Harjuranta-dokumenttiin

Harjurannan Kyläyhdistys ry:n "Yhdessä Harjurannalla 1917-2017" -hanke etenee suunnitelmien mukaisesti. Tähän mennessä hankkeen arkistoon on kertynyt kymmeniä tunteja videomateriaalia sekä valokuvia. Harjurannan Kyläyhdistys ry luovuttaa videomateriaalit kokonaisuudessaan valtioneuvoston Suomi 100 -arkistoon sekä Varkauden Museoille. Osia materiaalista julkaistaan maksutta internetissä ja lisäksi dokumentista tehdään myynti-dvd.

Olemme saaneet mukaan heinäveteläisen näyttelijä ja laulaja Antti Reinin, joka toimii dokumentin kertojaäänenä. Sopimus on tehty huhtikuun alussa. Kyläyhdistys pitää yhteistyötä Reinin kanssa merkittävänä niin Harjurannan kylälle kuin kylien tekemälle kylätoiminnalle.

Antti Reini keikalla Heinävedellä huhtikuussa 2017


Harjurannan Kyläyhdistys on ottanut syksyn aikana käyttöön laajemmin sosiaalisen median palveluja, viimeisimpänä maaliskuussa avautui uusi Harjurannan kylä YouTube-tili. Hankkeen aikana osallistamme myös nuoria ja kuvaamme yhdessä livevideota sosiaalisen median palveluihin.

Harjuranta-dokumentin ensi-ilta on Varkauden Teatterissa 12. joulukuuta 2017 klo 18. Kaikille avoin ja maksuton tilaisuus järjestetään perinteiseen elokuvan ensi-ilta tyyliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti