Siirry pääsisältöön

”Yhdessä Harjurannalla – tarinoita elävästä kylästä” -dokumentti ensi-iltaan

Vuoden mittainen Yhdessä Harjurannalla 1917—2017 –hanke huipentuu joulukuussa. Kolmiosaisen hankkeen laajin osuus on vuosina 2016—2017 kuvattu dokumentti ”Yhdessä Harjurannalla – tarinoita elävästä kylästä”.
 
Dokumentti kertoo noin 600 asukkaan kylän arjesta, kaikkina neljänä vuodenaikana. Esiin nousevat eri-ikäiset kylän asukkaat sekä vuoden aikana tapahtuvat kohokohdat. Dokumentin toteutuksessa yhteistyökumppani on Varkauden Kameraseura. Kertojaäänenä toimii heinäveteläinen näyttelijä ja muusikko Antti Reini. Editoinnista vastaa Jere Koistinen/Rainy Day Entertainment.
 
Hankkeen arkistoon on kertynyt kymmeniä tunteja videomateriaalia sekä valokuvia. Harjurannan Kyläyhdistys ry luovuttaa videomateriaalit kokonaisuudessaan Varkauden Museoille. Osia materiaalista julkaistaan maksutta internetissä ja lisäksi dokumentista julkaistaan myynti-dvd jouluksi.
 
Harjuranta-dokumentin ensi-ilta on Varkauden Teatterissa (Laivalinnankatu 29) 12. joulukuuta 2017 klo 18. Kaikille avoin ja maksuton tilaisuus järjestetään perinteiseen elokuvan ensi-ilta tyyliin. Puhujina tilaisuudessa toimivat Suomen Kotiseutuliiton hallituksen puheenjohtaja Kirsi Moisander ja Varkauden kaupungin osallisuuskoordinaattori Vuokko Jaakkola. Illan musiikista vastaavat harjurantalaiset nuoret muusikot. Lisäksi esiintymässä nähdään harjurantalaisia juuria omaava trubaduuri Kimmo Pöllänen, jonka luomaa musiikkia kuullaan dokumentissa.
 
Valtioneuvoston kanslia on 8. syyskuuta 2016 liittänyt Harjurannan Kyläyhdistys ry:n hankkeen Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaan. Pohjois-Savon liitto on myöntänyt hankkeelle 3 500 euron aluetuen ja Varkauden kaupunki 2 000 euron tapahtuma-avustuksen.
 
Lisätiedot:
 
Riika Paukkonen
Puheenjohtaja 
Harjurannan Kyläyhdistys ry



Yhdessä Harjurannalla - Tarinoita elävästä kylästä

Tuottaja:
Harjurannan Kyläyhdistys ry

Käsikirjoitustyöryhmä:
Riika Paukkonen
Tiina Immonen
Marketta Pöllänen
Marjo Nissinen
Irene Laitinen

Ohjaus:
Riika Paukkonen
Timo Heinonen

Videokuvaus:
Timo Heinonen
Riika Paukkonen
Tiina Immonen
Petteri Vähäkangas
Harjurannan kylän asukkaat

Ilmakuvaus:
Petteri Vähäkangas

Still-kuvaus:
Juhani Valtola
Heikki Hirvonen

Editointi:
Jere Koistinen/Rainy Day Entertainment

Kertojaääni:
Antti Reini

Harjurannalla-tunnusmusiikki:
Laulu: Kimmo Pöllänen
säv. san. Kimmo Pöllänen
sov. Kalle Laanto ja Kimmo Pöllänen

Harjuranta-rap:
Laulu: Kimmo Pöllänen
san. Irene Laitinen
säv. sov. Kalle Laanto ja Kimmo Pöllänen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hallitus 2021

Harjurannan Kyläyhdistyksen vuosikokouksessa 28.6.2021 valittiin hallituksen puheenjohtaja sekä jäsenet kuluvalle toimikaudelle. Hallitus järjestäytyi 7.7.2021 kokouksessaan seuraavasti: Puheenjohtaja Jussi Mikkonen toimii myös rahastonhoitajana. Sihteeriksi valittiin Ida Markkanen, varapuheenjohtajaksi ja tiedottajaksi Tiina Immonen. Hallituksen muut jäsenet ovat Mika Immonen, joka toimii myös venepaikkavastaavana, Jaana Luostarinen, Marketta Pöllänen, Heimo Pöllänen sekä Ari Puustinen. Vuosikokouksen valtuuttamana hallitus kutsuu koolle tarpeelliset työryhmät, mm. alueiden kunnossapitoon, tapahtumajärjestelyihin sekä liikuntatoimintaan liittyen. Jos olet kiinnostunut osallistumaan kyläyhdistyksen toimintaan matalalla kynnyksellä, tule mukaan työryhmien toimintaan! Ota yhteyttä p. 046 845 7213 tai sähköpostitse harjurannan.kylayhdistys@gmail.com. Huomioithan, että toimimme vapaaehtoispohjalta, joten joskus vastaamisessa saattaa kestää.

Laituri ja ponttooneita myynnissä

Harjurannan Kyläyhdistys myy tarjousten perusteella laiturin ja 2 kpl ponttooneita.       Laituri nähtävillä Jokilahden uimapaikalla ja ponttoonit Kylätuvalla. Tavarat myydään siinä kunnossa kuin ne myyntihetkellä ovat, ilman palautusoikeutta.   Tarjoukset (1. tarjous laiturista ja 2. tarjous ponttooneista) tulee jättää 13.9.2020 mennessä Kylätuvan postilaatikkoon suljetussa kirjekuoressa. Tarjoukset avataan 14.9. ja voittajalle ilmoitetaan käsittelyn jälkeen. Tarjouksesta tulee käydä ilmi tarjoajan yhteystiedot (nimi ja vähintään puhelinnumero).   Voittaneen tarjouksen jättäjä sitoutuu maksamaan tarjoamansa summan kyläyhdistyksen ilmoittamalle tilille kahden päivän sisällä sekä kuljettamaan pois ostamansa tavaran omalla kustannuksellaan viikon sisällä.   Lisätietoja sähköpostilla harjurannan.kylayhdistys(a)gmail.com tai p. 046 845 7213

Harjurannan juhannustanssit

Harjurannan juhannustanssit  tanssitaan Kylätuvalla perjantaina 23. kesäkuuta klo 17 alkaen. Tuolloin  tanssikansaa saapuvat viihdyttämään Hanna Krans ja trio Make-Rami-Marlen. Hanna Krans on  Ylitorniolta kotoisin oleva pohjoisen tyttö, jonka elämään laulaminen on kuulunut vahvasti jo pienestä pitäen. Hanna on myös osallistunut vuosien varrella eri laulukilpailuihin, joista Sininen ja Valkoinen -laulukilpailusta lohkesi ensimmäinen sija vuonna 2019. Kesällä 2022 Hanna vieraili levytysstudiossa, josta tuomisina singlejulkaisu ”Ei virta mua vie”. Lauluntekijätiimin Jari Puhakka ja Annika Aakkula kanssa yhteistyö saa jatkoa vuoden 2023 uuden singlejulkaisun muodossa. Tutustu Hannan musiikkiin YouTubessa ! Trio Make-Rami-Marlen ei paljon esittelyjä kaipaa, sillä tämä aurinkoinen musiikkiryhmä on tuonut musiikin iloa jo useamman vuoden ajan eri tilaisuuksissa ympäri Varkautta. Kerrotaan kuitenkin, että  Make on Martti Holopainen (hanuri ja laulu), Rami on Raimo Suurholma (kitara ja laulu)