Siirry pääsisältöön

Sata päivää ensi-iltaan

Valtioneuvoston kanslia liitti 8. syyskuuta 2016 Harjurannan Kyläyhdistys ry:n Yhdessä Harjurannalla 1917—2017 –hankkeen Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaan.

Nyt hankkeemme alkaa olla loppukirin edessä, sillä tänään on enää sata päivää Harjuranta-dokumentin ensi-iltaan. Vuoden aikana kuvattu dokumentti esitetään ensi kerran Varkauden Teatterissa 12. joulukuuta 2017 klo 18.


Iloksemme voimme myös kertoa, että tekijäkaartimme on saanut lisävahvistusta Jere Koistisesta, joka tulee editoimaan dokumentin. Koistinen tunnetaan kenties parhaiten esikoisohjauksestaan Ensitreffit, joka nähtiin valkokankaalla aiemmin tänä vuonna.

Jos sinulla on digikuvia tai videopätkä, jotka haluaisit antaa käytettäväksi dokumentissa, nyt on siis viimeiset hetket toimittaa materiaali meille. Voit tehdä sen lähettämällä sähköpostilla, tai toimittamalla esimerkiksi muistitikulla, -kortilla tai ulkoisella kiintolevyllä.

Tehdään yhdessä Suomen satavuotisjuhlavuoden hienoin dokumentti!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hallitus 2021

Harjurannan Kyläyhdistyksen vuosikokouksessa 28.6.2021 valittiin hallituksen puheenjohtaja sekä jäsenet kuluvalle toimikaudelle. Hallitus järjestäytyi 7.7.2021 kokouksessaan seuraavasti: Puheenjohtaja Jussi Mikkonen toimii myös rahastonhoitajana. Sihteeriksi valittiin Ida Markkanen, varapuheenjohtajaksi ja tiedottajaksi Tiina Immonen. Hallituksen muut jäsenet ovat Mika Immonen, joka toimii myös venepaikkavastaavana, Jaana Luostarinen, Marketta Pöllänen, Heimo Pöllänen sekä Ari Puustinen. Vuosikokouksen valtuuttamana hallitus kutsuu koolle tarpeelliset työryhmät, mm. alueiden kunnossapitoon, tapahtumajärjestelyihin sekä liikuntatoimintaan liittyen. Jos olet kiinnostunut osallistumaan kyläyhdistyksen toimintaan matalalla kynnyksellä, tule mukaan työryhmien toimintaan! Ota yhteyttä p. 046 845 7213 tai sähköpostitse harjurannan.kylayhdistys@gmail.com. Huomioithan, että toimimme vapaaehtoispohjalta, joten joskus vastaamisessa saattaa kestää.

Laituri ja ponttooneita myynnissä

Harjurannan Kyläyhdistys myy tarjousten perusteella laiturin ja 2 kpl ponttooneita.       Laituri nähtävillä Jokilahden uimapaikalla ja ponttoonit Kylätuvalla. Tavarat myydään siinä kunnossa kuin ne myyntihetkellä ovat, ilman palautusoikeutta.   Tarjoukset (1. tarjous laiturista ja 2. tarjous ponttooneista) tulee jättää 13.9.2020 mennessä Kylätuvan postilaatikkoon suljetussa kirjekuoressa. Tarjoukset avataan 14.9. ja voittajalle ilmoitetaan käsittelyn jälkeen. Tarjouksesta tulee käydä ilmi tarjoajan yhteystiedot (nimi ja vähintään puhelinnumero).   Voittaneen tarjouksen jättäjä sitoutuu maksamaan tarjoamansa summan kyläyhdistyksen ilmoittamalle tilille kahden päivän sisällä sekä kuljettamaan pois ostamansa tavaran omalla kustannuksellaan viikon sisällä.   Lisätietoja sähköpostilla harjurannan.kylayhdistys(a)gmail.com tai p. 046 845 7213

Harjurannan juhannustanssit

Harjurannan juhannustanssit  tanssitaan Kylätuvalla perjantaina 23. kesäkuuta klo 17 alkaen. Tuolloin  tanssikansaa saapuvat viihdyttämään Hanna Krans ja trio Make-Rami-Marlen. Hanna Krans on  Ylitorniolta kotoisin oleva pohjoisen tyttö, jonka elämään laulaminen on kuulunut vahvasti jo pienestä pitäen. Hanna on myös osallistunut vuosien varrella eri laulukilpailuihin, joista Sininen ja Valkoinen -laulukilpailusta lohkesi ensimmäinen sija vuonna 2019. Kesällä 2022 Hanna vieraili levytysstudiossa, josta tuomisina singlejulkaisu ”Ei virta mua vie”. Lauluntekijätiimin Jari Puhakka ja Annika Aakkula kanssa yhteistyö saa jatkoa vuoden 2023 uuden singlejulkaisun muodossa. Tutustu Hannan musiikkiin YouTubessa ! Trio Make-Rami-Marlen ei paljon esittelyjä kaipaa, sillä tämä aurinkoinen musiikkiryhmä on tuonut musiikin iloa jo useamman vuoden ajan eri tilaisuuksissa ympäri Varkautta. Kerrotaan kuitenkin, että  Make on Martti Holopainen (hanuri ja laulu), Rami on Raimo Suurholma (kitara ja laulu)