Siirry pääsisältöön

Lauantaina juhlitaan pyhäinpäivän hengessä

Lauantaina 31.10. kyläyhdistys järjestää Kylätuvalla ohjelmaa niin lapsille kuin lapsenmielisillekin sekä ahkerille talkoolaisille. Tervetulleita on siis koko kylän väki kesäasukkaita myöten!

Klo 16 alkava Halloween-disco kutsuu kaikki alakouluikäiset sekä vähän nuoremmatkin (jos vain rohkeus riittää) mukaan villiin menoon! Pukeudu pelottavasti ja valtaa tanssilattia, kun hittibiisit soivat ja discovalot välkkyvät.

Halloween-discon menoa vuonna 2015

Discoon on ilmainen sisäänpääsy ja puffetista on ostettavissa pikkurahalla syötävää ja juotavaa. Arpajaisia varten kannattaa myös varata rahaa mukana, sillä tarjolla on paljon palkintoja!


Klo 19 alkava Kekri-ilta on perua suomalaisesta syysjuhlasta, jolla on juuret vuosituhansia vanhassa eurooppalaisessa maatalouskulttuurissa. Entisaikaan kekrinä juhlittiin sadonkorjuuta ja vuoden vaihtumista.

Kekriä vietetään edelleen, ja Kekrin ytimessä ovat yhteisöllisyys yli sukupolvirajojen, irtiotto arjesta sekä tietysti herkuttelu uuden sadon antimilla.

Kyläyhdistys järjestää Kekri-illan mökkikauden päätteeksi ja talkooväkeä kiittääkseen. Iltaan ovat tervetulleita kaikki kyläläiset ja kesäasukkaat.

Kyläyhdistys tarjoaa vuoden 2020 talkoolaisilleen illallisen Kekri-illan yhteydessä. Tarjoilun sujumiseksi ilmoittautumiset torstaihin 29.10. mennessä joko sähköpostilla tai puhelimitse 046 845 7213. Ilmoitathan samalla mahdolliset erikoisruokavaliot, kiitos!

Mukavan yhdessäolon lisäksi tarjolla on menomusiikkia, kun Trio Härmäniemi esiintyy klo 20.30 alkaen.

 

Trio Härmäniemi, eli Mika, Kimmo ja Sami "lauteilla"
yhteislaulu- ja musiikki-illassa syksyllä 2019

Molemmat tilaisuudet järjestetään noudattaen ajankohtaisia turvallisuusohjeita. Tulethan vain terveenä!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hallitus 2021

Harjurannan Kyläyhdistyksen vuosikokouksessa 28.6.2021 valittiin hallituksen puheenjohtaja sekä jäsenet kuluvalle toimikaudelle. Hallitus järjestäytyi 7.7.2021 kokouksessaan seuraavasti: Puheenjohtaja Jussi Mikkonen toimii myös rahastonhoitajana. Sihteeriksi valittiin Ida Markkanen, varapuheenjohtajaksi ja tiedottajaksi Tiina Immonen. Hallituksen muut jäsenet ovat Mika Immonen, joka toimii myös venepaikkavastaavana, Jaana Luostarinen, Marketta Pöllänen, Heimo Pöllänen sekä Ari Puustinen. Vuosikokouksen valtuuttamana hallitus kutsuu koolle tarpeelliset työryhmät, mm. alueiden kunnossapitoon, tapahtumajärjestelyihin sekä liikuntatoimintaan liittyen. Jos olet kiinnostunut osallistumaan kyläyhdistyksen toimintaan matalalla kynnyksellä, tule mukaan työryhmien toimintaan! Ota yhteyttä p. 046 845 7213 tai sähköpostitse harjurannan.kylayhdistys@gmail.com. Huomioithan, että toimimme vapaaehtoispohjalta, joten joskus vastaamisessa saattaa kestää.

Laituri ja ponttooneita myynnissä

Harjurannan Kyläyhdistys myy tarjousten perusteella laiturin ja 2 kpl ponttooneita.       Laituri nähtävillä Jokilahden uimapaikalla ja ponttoonit Kylätuvalla. Tavarat myydään siinä kunnossa kuin ne myyntihetkellä ovat, ilman palautusoikeutta.   Tarjoukset (1. tarjous laiturista ja 2. tarjous ponttooneista) tulee jättää 13.9.2020 mennessä Kylätuvan postilaatikkoon suljetussa kirjekuoressa. Tarjoukset avataan 14.9. ja voittajalle ilmoitetaan käsittelyn jälkeen. Tarjouksesta tulee käydä ilmi tarjoajan yhteystiedot (nimi ja vähintään puhelinnumero).   Voittaneen tarjouksen jättäjä sitoutuu maksamaan tarjoamansa summan kyläyhdistyksen ilmoittamalle tilille kahden päivän sisällä sekä kuljettamaan pois ostamansa tavaran omalla kustannuksellaan viikon sisällä.   Lisätietoja sähköpostilla harjurannan.kylayhdistys(a)gmail.com tai p. 046 845 7213

Harjurannan juhannustanssit

Harjurannan juhannustanssit  tanssitaan Kylätuvalla perjantaina 23. kesäkuuta klo 17 alkaen. Tuolloin  tanssikansaa saapuvat viihdyttämään Hanna Krans ja trio Make-Rami-Marlen. Hanna Krans on  Ylitorniolta kotoisin oleva pohjoisen tyttö, jonka elämään laulaminen on kuulunut vahvasti jo pienestä pitäen. Hanna on myös osallistunut vuosien varrella eri laulukilpailuihin, joista Sininen ja Valkoinen -laulukilpailusta lohkesi ensimmäinen sija vuonna 2019. Kesällä 2022 Hanna vieraili levytysstudiossa, josta tuomisina singlejulkaisu ”Ei virta mua vie”. Lauluntekijätiimin Jari Puhakka ja Annika Aakkula kanssa yhteistyö saa jatkoa vuoden 2023 uuden singlejulkaisun muodossa. Tutustu Hannan musiikkiin YouTubessa ! Trio Make-Rami-Marlen ei paljon esittelyjä kaipaa, sillä tämä aurinkoinen musiikkiryhmä on tuonut musiikin iloa jo useamman vuoden ajan eri tilaisuuksissa ympäri Varkautta. Kerrotaan kuitenkin, että  Make on Martti Holopainen (hanuri ja laulu), Rami on Raimo Suurholma (kitara ja laulu)