Siirry pääsisältöön

Anssi Kuittinen voittoon Harjurannan hiihtokisoissa

Anssi Kuittinen voitti TUL:n piirinmestaruuden Harjurannan hiihtokisoissa, joihin saapui osallistujia Jäppilästä, Kuopiosta, Mikkelistä, Perusta ja Virosta saakka! 

Joukko hiihtäjiä valmiina yhteislähtöön hiihtoladulla
Hiihtäjät valmiina yhteislähtöön

Soisalon Ampumahiihtäjien Anssi Kuittinen oli päivän nopein ajalla 15,47, matka oli 5km. 

- Vielä olisi huhtikuun alussa ampumahiihdon SM-kilpailut Rovaniemellä, kertoi leppävirtalainen Kuittinen. 

Siilinjärven Hiihtoseuran Hannu Lappi sai toiseksi parhaan ajan 16,12. Kolmanneksi nopein oli Viron Rando Kaljuvee, aika oli 16,45. Neljänneksi nopeiten maaliin tuli Rantasalmen Urheilijoiden vasta 11 vuoden ikäinen Isla Mähönen, jonka aika oli 5 kilometrillä 16,46. 

Uteluun miltä tuntui hiihtää "ukkojen" kanssa, Isla kommentoi: - Kyllä se meni, vaikka välillä tuntui vaikealta. Isä Mähönen kertoi, että tyttö on Suomen kärkeä ikäisekseen. - On kiva kokeilla vähän pitempää matkaa ja siihen tuo yhteislähtökisa on kuin tehty. Tänä talvena on vähän ollut kisoja ja aina on parempi hiihtää, kun joku toinen ottaa aikaa, Mähönen kertoi viikolla, kun ilmoitti tytön kisoihin. 

Petri Pulkkinen sai ajan 16,55 ja MM-kisakävijä Jaime Huerta 17,07. Valkealan Kajon varkautelainen Tapio Tikkanen hiihti M65-sarjan voittoon ajalla 17,34. M70-sarjassa PiVe-98:n Seppo Väisänen sujutteli hyvän ajan 17,35. 

Perinteisellä tyylillä M65-sarjan 4km voitti LepU:n Matti Mäkinen ajalla 14,36. Naisten N50-sarjassa LepU:n Satu Immonen sujutteli matkan aikaan 17,20. Siilinjärven Hiihtoseuran Juhani Rissanen valitsi matkaksi 3km, aika perinteisellä oli 10,17. 

Harjurantalainen hiihdon harrastaja Konsta Kinnunen M23v, kyseli onko pitempää matkaa kuin 5 kilometriä, ja järjestäjien puolesta lupaus oli vaikka 50 km. - Ehkä minä tyydyn kanssa viiteen kilometriin, on niin nihkee tuo keli. Eilen hiihdin tuon lenkin 15 kertaa läpi, ja 1,7 kilometriä on yksi kierros. Tänä talvena on kilometrejä tullut 1400, kertoi Kinnunen, jolla 5 kilometrin aika oli 22,05. 

Lasten sarjoissa kylän omista lapsista mukana olivat P7v Hugo Heiskanen, kilometri meni aikaan 5,18. 

- Taisi olla Hugolla päivän luistavimmat sukset, sanoi isä Sami Heiskanen. 

Kisojen nuorin oli Vili-Petteri Pulkkinen 4v, jolla 300 metriä meni perinteisellä aikaan 2,57. 

Hiihtojen puuhamies Sami Heiskanen oli saanut Varkaudesta latukoneen käymään Harjurannalla. - Hyvä, että kisojen tiimoilta kävi kone täälläkin, eilen vielä vähän poljin latuja moottorikelkalla, mutta jäi vähän kesken kun kone hajosi, kertoi Heiskanen. - Kevättalvella olisi vielä tarkoitus hiihtää Harjurannalla - pidetään vaikka Vappuhiihdot. 

LepU:n kisoissa pystyy valitsemaan itselleen sopivamman tyylin. Keli oli sen verran nahkea, että lentokelin aikoja ei tullut. 

Palkintopöydällä mitaleita ja Iittalan tuotteita
LepUn kisoissa on aina loistavat palkinnot!


Avoimet TUL:n Savon piirin pm hiihdot Varkauden Harjuranta 14.3.2021, tulokset: 

5km v Myl 1) Anssi Kuittinen SoiAH 15,47, 2) Hannu Lappi SiiHS 16,12, 3) Rando Kaljuvee Viro 16,45. 

5km v M23: 1) Konsta Kinnunen Harjuranta 22,05. 

5km v M35: 1) Jaime Huerta LepU 17,07. 

5km v M45: 1) Petri Pulkkinen LepU 16,55. 

5km v M65: 1) Tapio Tikkanen ValkKajo 17,34. 

5km v M70: 1) Seppo Väisänen PiVe-98 17,35, 2) Leino Nisula VirtU 18,14, 3) Asko Happonen KuHi 19,08. 

5km v T12: 1) Isla Mähönen RU 16,46. 

3km p M60: 1) Juhani Rissanen SiiHS 10,17. 

4km p M65: 1) Matti Mäkinen LepU 14,36. 

4km p N50: 1) Satu Immonen LepU 17,20. 

1km v P7: 1) Hugo Heiskanen JoU 5,18. 

0,3 kmP4: 1) Vili- Petteri Pulkkinen LepU 2,57 

Harjurannan Kylätupa ja kahvio sen edustalla
Korona-kahvio palveli Kylätuvan lipan alla

Kisaosallistujat nauttimassa virvokkeita Kylätuvan edustalla
Kisamakkarat ja -kahvit maistuivat osallistujille


Kisojen järjestelyistä vastasi Leppävirran Urheilijat ja kahviosta huolehti Harjurannan Kyläyhdistys. Kiitos kaikille osallistujille!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hallitus 2021

Harjurannan Kyläyhdistyksen vuosikokouksessa 28.6.2021 valittiin hallituksen puheenjohtaja sekä jäsenet kuluvalle toimikaudelle. Hallitus järjestäytyi 7.7.2021 kokouksessaan seuraavasti: Puheenjohtaja Jussi Mikkonen toimii myös rahastonhoitajana. Sihteeriksi valittiin Ida Markkanen, varapuheenjohtajaksi ja tiedottajaksi Tiina Immonen. Hallituksen muut jäsenet ovat Mika Immonen, joka toimii myös venepaikkavastaavana, Jaana Luostarinen, Marketta Pöllänen, Heimo Pöllänen sekä Ari Puustinen. Vuosikokouksen valtuuttamana hallitus kutsuu koolle tarpeelliset työryhmät, mm. alueiden kunnossapitoon, tapahtumajärjestelyihin sekä liikuntatoimintaan liittyen. Jos olet kiinnostunut osallistumaan kyläyhdistyksen toimintaan matalalla kynnyksellä, tule mukaan työryhmien toimintaan! Ota yhteyttä p. 046 845 7213 tai sähköpostitse harjurannan.kylayhdistys@gmail.com. Huomioithan, että toimimme vapaaehtoispohjalta, joten joskus vastaamisessa saattaa kestää.

Laituri ja ponttooneita myynnissä

Harjurannan Kyläyhdistys myy tarjousten perusteella laiturin ja 2 kpl ponttooneita.       Laituri nähtävillä Jokilahden uimapaikalla ja ponttoonit Kylätuvalla. Tavarat myydään siinä kunnossa kuin ne myyntihetkellä ovat, ilman palautusoikeutta.   Tarjoukset (1. tarjous laiturista ja 2. tarjous ponttooneista) tulee jättää 13.9.2020 mennessä Kylätuvan postilaatikkoon suljetussa kirjekuoressa. Tarjoukset avataan 14.9. ja voittajalle ilmoitetaan käsittelyn jälkeen. Tarjouksesta tulee käydä ilmi tarjoajan yhteystiedot (nimi ja vähintään puhelinnumero).   Voittaneen tarjouksen jättäjä sitoutuu maksamaan tarjoamansa summan kyläyhdistyksen ilmoittamalle tilille kahden päivän sisällä sekä kuljettamaan pois ostamansa tavaran omalla kustannuksellaan viikon sisällä.   Lisätietoja sähköpostilla harjurannan.kylayhdistys(a)gmail.com tai p. 046 845 7213

Harjurannan juhannustanssit

Harjurannan juhannustanssit  tanssitaan Kylätuvalla perjantaina 23. kesäkuuta klo 17 alkaen. Tuolloin  tanssikansaa saapuvat viihdyttämään Hanna Krans ja trio Make-Rami-Marlen. Hanna Krans on  Ylitorniolta kotoisin oleva pohjoisen tyttö, jonka elämään laulaminen on kuulunut vahvasti jo pienestä pitäen. Hanna on myös osallistunut vuosien varrella eri laulukilpailuihin, joista Sininen ja Valkoinen -laulukilpailusta lohkesi ensimmäinen sija vuonna 2019. Kesällä 2022 Hanna vieraili levytysstudiossa, josta tuomisina singlejulkaisu ”Ei virta mua vie”. Lauluntekijätiimin Jari Puhakka ja Annika Aakkula kanssa yhteistyö saa jatkoa vuoden 2023 uuden singlejulkaisun muodossa. Tutustu Hannan musiikkiin YouTubessa ! Trio Make-Rami-Marlen ei paljon esittelyjä kaipaa, sillä tämä aurinkoinen musiikkiryhmä on tuonut musiikin iloa jo useamman vuoden ajan eri tilaisuuksissa ympäri Varkautta. Kerrotaan kuitenkin, että  Make on Martti Holopainen (hanuri ja laulu), Rami on Raimo Suurholma (kitara ja laulu)